|
PPG
PPG
Industries on yksi maailman johtavia automaalien
valmistajia. Sen kokemus perustuu pitkään toimintaan alalla,
joka alkoi vuosisadan alussa Yhdysvaltojen autoteollisuuden
käynnistyessä. Tänä päivänä PPG on läheisessä yhteistyössä
yhteistyössä eri puolilla maailmaa toimivien autotehtaiden
kanssa.
PPG:n pinnoitusteknologian tarjoamat edut ovat sellaisenaan
sitä luokkaa, että PPG:n automaaleja käytetään yli kahdessa
kolmanneksessa kaikista länsimaissa valmistettavissa
autoissa.
Me
olemme osuneet oikeaan
Tehokas
jälleenmyynti edellyttää kykyä toimittaa oikea tuote oikeaan
hintaan oikealla hetkellä. PPG:llä on satamäärin
maahantuojia ja jälleenmyyjiä eri puolilla Eurooppaa, ja ne
huolehtivat siitä, että tuote on helposti saatavissa ja
toimitetaan ajallaan. Sinunkin lähelläsi on tällainen
jälleenmyyjä.
PPG:n avain- ja jälleenmyyjät valitaan huolella. Heidän on
ymmärrettävä korjausmaalauksiin liittyviä ongelmia, heillä
täytyy olla riittävästi varastointitilaa ja
toimintavarmuutta, tarvittava tekninen pätevyys sekä
tietenkin sijainniltaan sopiva toimipaikka.
Heille annetaan tarvittava koulutus, niin että he pystyvät
perehtymään myymiinsä tuotteisiin ja myös tehostamaan
myyntimenetelmiään, mikäli välttämätöntä. Ja kaiken tämän
tarkoituksena on varmistaa, että juuri sinä saat joustavan
asiakaspalvelun lisäksi oikean maalin oikeaan aikaan.
Valittavanasi on muun muassa Deltron-järjestelmä, joka
sisältää kaksikomponenttisia akryylimaaleja ja
kirkaslakkoja, Delfleet-erikoisjärjestelmä kuorma- ja
linja-autoja varten, synteettisiä ja selluloosapintamaaleja,
sekä täydellinen valikoima pohjamaaleja ja muita
lisätarvikkeita.
Oma avain- tai jälleenmyyjäsi, jolla on käytettävissään
maailmaan laajamittaisin valikoima automaalituotteita ja
tukenaan PPG:n asiantuntemus maaleista, sävytyksestä ja
maalaustekniikasta, pystyy toimittamaan suoraan varastosta
melkeinpä mitä tyyppiä tai sävyä tahansa olevan maalin juuri
sinun tarpeisiisi.
Asiakaspalvelu
PPG antaa
hyvin laajamittaista teknistä tukea kaikkien autoihin
tarkoitettujen korjausmaalituotteidensa osalta.
Käytettävissä on mm. maahantuojan- ja avainmyyjien
sävytiedosto, joka perustuu PPG:n värikirjastoista saatavaan
sävypalveluun.
Palvelupisteet, joita on kaikissa Euroopan autoja
valmistavissa maissa, jälleenmyyjät sekä PPG:n teknistä
asiakaspalvelua antavat edustajat pystyvät vastaamaan
nopeasti jokaiseen tiedusteluun.
Koulutus esittää hyvin tärkeää osaa. Kursseilla, joita
järjestetään PPG:n koulutuskeskuksissa - tai jopa omalla
maalaamollasikin - kokeneet asiantuntijat antavat koulutusta
sekä sinulle itsellesi että työntekijöillesi kaikissa
autojen korjausmaalausta koskevissa asioissa pintojen
esikäsittelystä sävytykseen asti. Koulutuksen tärkeimpänä
tavoitteena on parantaa ammattitaitoa nimenomaan
korjausmaalauksiin liittyvissä tehtävissä. Kurssin lopuksi
annetaan diplomi, joka on todistus ammattitaitosi korkeasta
tasosta.
PPG:n koulutuskeskukset pyrkivät tuottamaan alalle
pätevimpiä ja ammattitaitoisimpia työntekijöitä. Kun PPG on
tukenasi, voit hyvin itsekin todeta olevasi juuri
tällaisessa asemassa.
Laadulla on merkitystä
PPG
toimittaa erikoismaaleja kaikille tärkeimmille autotehtaille
ja tietää siten hyvin kuinka tärkeä seikka
maalijärjestelmien luotettavuus on asiakkaan silmissä.
Riippumatta siitä kuinka erinomainen tuote on, autotehtaan
maine riippuu paljolti sen käyttämien viimeistely- ja
pintamaalien laadusta, sillä käytännössä auton ostaja
kiinnittää huomionsa ensimmäisenä maalipinnan laatuun.
Sen vuoksi PPG:llä onkin käynnissä kaiken kattava
laadunvarmistusohjelma, joka perustuu sekä valtakunnallisiin
että kansainvälisiin normeihin tuotteiden laadun mittapuuna,
ja jossa otetaan huomioon asiakkaan laadulliset
erikoisvaatimukset. Tietokoneohjauksella ja -valvonnalla
varmistetaan, että laadunvarmistuksen jokainen näkökohta
täyttää nämä tiukat vaatimukset.
Juuri tämä varmistettu laatu sekä sen tukena yhtiön ilmeinen
pyrkimys korkealuokkaisuuteen, sen teknologinen tietotaito
tällä erikoisalalla sekä huippuluokkaa olevat tuotantonormit
ovat saaneet useimmat autotehtaat maailmassa vakuuttuneiksi
siitä, että niiden kannattaa käyttää nimenomaan
PPG-teknologiaa omissa alkuperäismaalauksissaan.
Juuri sen vuoksi kannattaa pysyä alkuperäisessä
tuotemerkissä kun on kysymys näiden maalipintojen
korjaamisesta. Valitse siis PPG, niin saat mukana kaikkein
tärkeimmäin - laadun! |